Tee palvelus itsellesi - ole positiivinen!
Keskiviikko 14.1.2009 - Sanna Marin
(Julkaistu Solidissa 1/2009)
Suomalaisessa yhteiskunnassa on pitkään leijunut negatiivisuuden ja pessimistisyyden ilmapiiri. Kuinka paljon voisimmekaan saada aikaan, jos olisimme ripauksen positiivisempia arkisessa elämässämme. Tämä kirjoitus on ylistys positiivisuutta ja kaikkia positiivisen elämänasenteen omaavia ihmisiä kohtaan.
Positiivisuudesta on monenlaista hyötyä. Esimerkiksi työelämässä törmää jatkuvasti ihmisiin, jotka ovat kyllästyneitä ja voipuneita työhönsä. Tämä on kaikin puolin ymmärrettävää, onhan työelämä jatkuvassa muutoksessa ja paineet sekä kilpailuhenkisyys lisääntyneet. Kuitenkin on työ minkälaista tahansa, uskallan väittää, että omalla asenteellaan siitä voi tehdä, joko paljon pahempaa tai parempaa. Kun tyytymättömyys omaan työhön vaikuttaa negatiivisesti koko elämään, on aika tehdä asialle jotain. Liian usein vaihtoehtona on piehtaroiminen itseinhossa ja säälissä. Tämän sijaan voit toimia päinvastoin. Nähdä mahdollisuuksia ja uusia haasteita, joko omassa työssäsi tai aivan uudessa työssä, johon ehkä hakisit, jos vain löytäisit rohkeutta yrittää. Sinä päätät annatko itsesi ja läheistesi olla onnellisia!
Olen itsekin taipuvainen negatiivisuuteen. Kuitenkaan maailmassa ei voi saavuttaa mitään asennoitumalla kaikkeen nihkeän pessimistisesti. Haluni vaikuttaa asioihin ja uskoa parempaan huomiseen on tehnyt minusta väkisinkin yltiöpositiivisen. Suuret haasteet kuten ilmastonmuutos, väestön räjähdysmäinen kasvu, talouden taantuma, puhtaan juomaveden puute ja maailmalla vellovat väkivaltaisuudet ovat saaneet oloni useasti apeaksi ja kiukkuiseksi, vihaamaan ihmiskuntaa ja sen haluttomuutta tehdä hyvää. Maailmassa on myös paljon hyvää, lukuisia ihmisiä, jotka puurtavat päivittäin paremman huomisen toivossa.
Voin siis valita käperrynkö valittamaan maailman kammottavuutta kotiini ja täyttämään aivoni mitäänsanomattomalla roskalla, jota media ja viihdeteollisuus kylvävät länsimaisen kulutushysterian ylläpitämiseksi. Vai lähtisinkö ulos kohtaamaan ongelmat, joita uskon yhteiskunnan omaavan?
Uskon voivani vaikuttaa maailmaan ja läheisiini ympärilläni vaikuttamalla itseeni ja omaan ajatusmaailmaani. Olen päättänyt muuttaa käyttäytymistäni ja elämäntapojani. Yksityisautoilu on saanut jäädä jo jokin aika sitten, liharuoka vaihtunut kasviksiin, tehotuotanto vaihtunut luomuun, kuluttaminen vaihtunut kierrättämiseen ja valittaminen vaihtunut tekemiseen.
Liian usein kuulee sanottavan, etteivät yksilön valinnat vaikuta maailman kulkuun mitenkään. Tämä väittämä on virheellinen, sillä jokaisen teot ja kulutustottumukset vaikuttavat paljonkin ympäristöömme. Jos edes osa ihmisistä päättää vaihtaa vihreään sähköön näkyy tämä välittömästi kysynnän kasvuna ja saa aikaan tarjonnan kysynnälle. Tuotteilla joilla puolestaan ei ole kysyntää ei ole järkevää olla tarjontaakaan. Jos sinä päätät mennä vaihtoehtoisella kulkuneuvolla lentokoneen sijaan ja myös muut ympärilläsi päättävät samoin lentokone ei lähde lennolleen. Älä siis aliarvioi yksilön valinnan voimaa markkinoiden maailmassa.
Sinä voit päättää omasta puolestasi, joten tee oikea päätös jo tänään. Ole positiivinen, usko itseesi ja maailman hyvyyteen. Naisten äänioikeus, demokratia, maksuton koulutus ja terveydenhuolto sekä otsonikerroksen tuhoutumisen estäminen ovat kaikki olleet aikoinaan mahdottomilta tuntuvia ajatuksia. Negatiivisuudella ei voi saavuttaa mitään. Positiivisuudella voimme muuttaa maailmaa. Pettymyksiin voi joko kompastua tai niistä voi oppia. Yhdessä ja yksin teemme nykypäivän uhkista historiaa, rauhaa ja rakkautta!