Päivittelyn hurmoksesta väkivallan kulttuurin hiljaiseen hyväksyntään

Tiistai 5.1.2010 klo 16:11 - Sanna Marin

(Julkaistu Solidissa 1/2010)

Jokela, Kauhajoki ja nyt Sellon tragedia; onko yhteiskunnassamme kenties jotain vikaa? Inhimilliset katastrofit ja edellisten kaltaiset koko kansakuntaa järkyttävät tapahtumat ovat omiaan nostamaan kauhistelijoiden kuoron hegemonian uuteen ylemmyydentunnon iskuun. Samaan aikaan valtio kituuttaa kuntia laman vaikutuksiin nähden alimitoitetuilla valtionavuilla ja tukipaketeilla sokeassa veroelvytysuskossaan. Selkä seinää vasten olevat kunnat reagoivat ahdinkoonsa veronkorotuksilla, lainanotolla ja säästöillä. Tärkeämpi kysymys kuuluukin; onko meillä tämänkaltaiseen tyhmyyteen varaa?

Kun Sofi Oksanen kritisoi yhteiskuntamme väkivaltaisia piirteitä, olivat isänmaantuntoisimmat valmiit lynkkaukseen media airuenaan. Ketä kiinnostaa järkyttävät kotiväkivaltatilastot ja vaimonhakkaus kun tarjolla on aika ajoin kunnon verilöyly. Missä on hegemonia kun heikompia sorretaan tänäkin päivänä joka puolella maailmaa? Se mikä ei myy lehtiä tai kerää puolueille ääniä ei ole kyyneleidemme ja järkytyksemme arvoista. Asioita joita ei nähdä, ei tarvitse miettiä tai murehtia. Tämä koskee myös paraikaa tehtäviä kuntien leikkauslistoja. Voiko kenties olla niin, että yhteenlaskettuna leikkaukset ja säästöt ovat yhtä kuin vähemmän julkisia palveluita kuten mielenterveyspalveluita, sosiaalitoimen palveluita ja koulujen tarjoamia palveluita esimerkiksi vaikkapa koulupsykologipalveluita.

Kansaa kohauttavat koulusurmat herättivät hyvinvointivaltiomme pahimmat arvostelijat kotinurkkiensa sohvilta. Tuomiona oli yhteiskuntamme selvä epäonnistuminen. Julkinen sektori ei ollut kyennyt ehkäisemään hirmutekoja mittavasta organisaatiostaan huolimatta. Hyvinvointivaltion alasajon toinen aalto iski rantakallioihimme aiheuttaen muutamia murtumia yhteiskuntamme perusteisiin ja uudenlainen matematiikka, jossa yksi plus yksi on yhtä kuin kolme sai monet hylkäämään Pythagoraan opit. Mahtavaa, valtiotahan voi syyttää kaikesta! Ajattelu ja yhteiskunnallinen pohdinta on hidasta ja vaikeaa, eikä ehkä siksi nauti suosiota syvissä riveissämme. Sellonkin tapahtumista on hyvä vetää hätäiset johtopäätökset ja syyttää vaikkapa maahanmuuttajia omista ongelmistamme yhden mustasukkaisen sekopään vuoksi.

Lukemamme hirmuteot ovat vain jäävuoren huippu yhteiskuntamme väkivaltaisesta kulttuurista. Sofi Oksasen esimerkkiä analysoidessa on kuitenkin helppo todeta, ettemme ole aivan vielä kypsiä todelliseen yhteiskunnalliseen pohdintaan tai kritiikkiin ainakaan ilman lehtiä myyvää veristä lööppiä. Odotellessamme evoluution seuraavaa vaihetta voimme onneksi tuudittautua omaan sokeuteemme ja heikkoon kuuloomme kun naapurin setä hakkaa kännissä vaimoaan ja lapsiaan tai kun kävelemme kiireisinä maassa makaavan päänsä auki katukivetykseen iskeneen henkilön ohi. Onneksi kotona odottaa kasa keltaisen median roskaviihdettä otsikkonaan ”Matti puukotti…”.

Aurinkoista vuotta 2010!