Sähkölaitoksen toimitusjohtajan ydinvoimakaavailut huolestuttavat
Keskiviikko 10.3.2010 klo 13:27 - Sanna Marin
(Julkaistu Aamulehdessä 10.3.2010)
Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen piti tiedotustilaisuuden kaupunginvaltuustolle 22. helmikuuta, jossa hän selvitti jo pitkään sähkölaitoksen ympärillä myllertänyttä ongelmavyyhtiä. Tilaisuuden todellinen karva kuitenkin paljastui, kun Laitinen väläytti valtuustolta pian pyydettävän lupaa ydinvoimaosuutta koskevien neuvottelujen aloittamiseksi. Valtuuston aiemman linjauksen mukaan tämänkaltaisia neuvotteluja ei ole ollut lupaa käydä.
Toimitusjohtaja Laitisen ydinvoimainnokkuus kummeksuttaa. Ydinvoima on taloudellisesti riskialtis investointi ja lisäksi ristiriidassa Tampereen kaupunkistrategian kanssa, jossa painotetaan uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämistä energiantuotannossa. Laitinen perusteli ydinvoimaosuuteen investoimista sähköntarpeen kasvulla kaupunkiseudun väkimäärän kasvaessa ja sähköautojen käytön lisääntyessä. On kuitenkin syytä huomauttaa, että esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön sähköajoneuvotyöryhmän arvioiden mukaan Suomessa sähköautojen sähkön käyttö vuonna 2020 on noin 0,5 TWh. Pirkanmaan osuus Suomen autokannasta on 9 prosentin luokkaa. Autokannan sähköistymisen seurauksena sähkönkulutuksen kasvu Pirkanmaalla olisi näistä laskettuna 45 GWh. Haluaako Tampereen sähkölaitos todella investoida riskialttiiseen ydinvoimaan 45 gigawattitunnin tähden?
Vaihtoehtona ydinvoimaosuuteen investoinnille on uusiutuviin panostaminen. Sähkölaitos voisi yhtä hyvin valita tulevaisuuden strategiakseen panostukset turvallisiin ja vähemmän riskialttiisiin kohteisiin, kuten tuulivoimalahankkeisiin sekä biovoimalla käyvään sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Etsitäänkö nyt todellisia kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä investointikohteita vai onko agendalla ainoastaan ydinvoima, maksoi mitä maksoi?
Mikäli asia tulee valtuuston päätettäväksi, on pöytään laitettava muutakin kuin arvailuja investoinnin hyödyistä. Tamperelaiset ja sähkölaitoksen asiakkaat ansaitsevat tarkat laskelmat investoinnin kustannuksista, riskeistä ja seurauksista. Kysymyksessä on niin suuri investointi, että asiasta on voitava käydä julkista keskustelua. Sähkölaitoksen on julkistettava investointiaikeiden taustalla olevat tutkimukset ja arviolaskelmat.