Ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä ja vastauksia:
Lähetä oma kysymyksesi täältä
Miten Suomen talous saadaan kuntoon?Tarvitsemme oikeudenmukaista ja työllisyyttä tukevaa politiikkaa. Verotuksen painopistettä on siirrettävä pääomatulojen ja varallisuuden verottamisen suuntaan. Pääomatuloveroprosentti on nostettava viipymättä 30 prosenttiin ja se on muutettava progressiiviseksi siten, että yli 10 000 euron tulojen osalta veroprosentti on 32 ja yli 50 000 euron tulojen osalta 35 prosenttia. Pitkällä tähtäimellä on pyrittävä kaiken tulon verotuksen harmonisointiin. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat jopa 5−10 miljardia euroa vuodessa. Harmaa talous ja kaksien työmarkkinoiden syntyminen ovat laitettava kuriin lisäämällä voimavaroja valvonnan tehostamiseen, säätämällä ammattiyhdistysliikkeelle kanneoikeus ja laajentamalla työn tilaajan vastuuta. Varakkaat ja finanssikriisiin syylliset on saatava mukaan maksamaan laman kustannuksia. Tarvitsemme painavia toimia kansainvälisen verokilpailun estämiseksi ja veroparatiisitalouden kitkemiseksi. Suomen on aktiivisesti ajettava politiikkaa, joka tähtää kansainvälisen valuutta- ja finanssitransaktioveron käyttöönottoon. Suomessa on säädettävä kansallinen pankkivero.
Miten nuorten syrjäytymistä ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä voidaan ehkäistä?Nuorten syrjäytymistä on mahdollista ehkäistä kolmen lääkkeen avulla: turvaamalla kaikille nuorille työ-, harjoittelu- tai opiskelupaikka, parantaa mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja kattavuutta sekä lisätä resursseja kouluterveydenhuollon piiriin kuten koulupsykologipalveluihin. Myös tulo- ja hyvinvointierojen kaventaminen on nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä avainasemassa. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä on mahdollista ehkäistä parantamalla työntekijöiden hyvinvointia. Työhyvinvoinnin lisäämiseen on käytössä useita keinoja. Esimerkiksi kuntoutus- ja työterveyshuollon tukeminen, erilaiset työelämän joustot kuten osa-aikatyön valinnan helpottaminen sekä esimiestyön kehittäminen ovat keinoja parantaa työntekijöiden työkykyä ja jaksamista. Monien nuorten kohdalta työkykyä heikentää myös jatkuva huoli toimeentulosta sillä palkkataso esimerkiksi kaupanalalla on todella heikko. Myös perusteettomista osa-aika- ja pätkätöistä on päästävä eroon.
Mitä mieltä olet sukupuolineutraalista avioliittolaista?Kannatan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Politiikan ja yhteiskunnallisen päätöksenteon tehtävänä on luoda edellytykset kaikkien yhteiskunnan jäsenten tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Tämän hetken lainsäädäntö kohtelee perusteettomasti eri sukupuolta olevia ja samaa sukupuolta olevia pariskuntia erilailla. Avioliitolla ja rekisteröidyllä parisuhteella on toisistaan poikkeava lainsäädännöllinen asema muun muassa yhteisen sukunimen ja ulkoisen adoption kohdalla. Tämä epäkohta on korjattava viipymättä.
Miten suhtaudut ydinvoiman lisärakentamiseen?Vastustan ydinvoiman lisärakentamista. Liiallinen ydinvoimaan luottaminen ehkäisee tehokkaasti uusien ympäristöystävällisten energiamuotojen kehittämistä. Suomen tulisi ensisijaisesti pyrkiä kehittämään turvallisia, työllistäviä ja kestäviä energiamuotoja sekä parantamaan yleistä energiatehokkuutta. Ydinvoima ei ole yhteiskunnan kannalta kestävä, edullinen tai edes päästötön vaihtoehto!
Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?Suomen ei tule liittyä Natoon. Suomen ensisijaisena ulkopoliittisena tavoitteena tulee olla rauhan, ihmisoikeuksien ja ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Nato-jäsenyys voisi luoda paineita toimia näiden tavoitteiden vastaisesti muun muassa terrorismin vastaisen taistelun varjolla. Suomella ei ole sellaisia puolustuspoliittisia tarpeita tai pakotteita, joiden vuoksi meidän olisi muutettava nykyistä yhteistyötasoamme Naton kanssa.
Pitäisikö pääomaverotusta kiristää?Pitäisi. Hyvinvointivaltion ylläpitämiseen tarvitaan verotuloja. Pääomien alhaista verotusta selitetään usein sen työllistävällä vaikutuksella ja yrittäjyyteen kannustavuudella. Suurimmat työllistäjät ovat kuitenkin julkinen sektori sekä pienet ja keskisuuret yritykset, joilla ei ole mahdollisuutta nauttia matalasta pääomatuloverotuksesta. Yrittäjyyteen voidaan kannustaa kohtuullistamalla yrittäjyyden riskejä ja parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa. Veroremontissa on kiinnitettävä erityistä huomiota verotuksen oikeudenmukaisuuteen. Sosialidemokraateille oikeudenmukaisuus verotuksessa tarkoittaa sitä, että kutakin verotetaan maksukyvyn mukaan eli verotus on progressiivista.
Mitä mieltä olet maahanmuutosta?Suomen maahanmuuttopolitiikka on kohtalaisen maltillista, eikä maahanmuuton rajoittamiselle ole tarvetta. Työperäisen maahanmuuton haittavaikutuksia kuten kaksien työmarkkinoiden synty tulee estää valvonnan resursseja lisäämällä. Kaikille Suomessa asuville ja työskenteleville on turvattava riittävä toimeentulo ja reilut työehdot kansallisuudesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Kotoutumismahdollisuuksia tulee parantaa muun muassa yhdenjaksoisia kieliopintoja lisäämällä. Suomen on tulevaisuudessakin kannettava globaali vastuunsa pakolaispolitiikan saralla. On myös tärkeää panostaa kehitysyhteistyöhön ja pyrkiä vähentämään pakolaisuutta aiheuttavia kriisejä osallistumalla kansainväliseen yhteistyöhön mm. YK:n kautta.
Tarvitaanko edustuksellisen demokratian rinnalle suoria vaikuttamismahdollisuuksia?Tarvitaan. Edustuksellinen demokratia on suhteellisen toimiva poliittinen järjestelmä. Kuitenkin myös suoria vaikutusmahdollisuuksia tulisi parantaa. Demokratian merkitys on juuri kansanvallassa. Uskon, että kiinnostus politiikkaa ja vaikuttamista kohtaan lisääntyisi mikäli kansalaiset kokisivat oman mielipiteensä painavan nykyistä enemmän asiakysymyksissä. Näin myös vastuu siirtyisi konkreettisemmin ihmisille itselleen ja politiikan syy-seuraus- suhteet olisi helpommin hahmotettavissa. |