Kalenteri

Maanantai  13.9.2010
Kaupunginhallitusryhmän kokous 14.00

Maanantai  13.9.2010
Valtuustoryhmän kokous 17.00

Tiistai  14.9.2010 - 16.9.2010
SONKin EU-koulu, Brysseli

Perjantai  17.9.2010 - 19.9.2010
Demarinuorten aktiivipäivät

Tampereen kaupunki: Vapaaehtoisia palkattomia vapaita ja muita säästöjä tarvitaan edelleen

06.02.2010

Tampereen kaupungin vuoden 2010 talousarvion edellyttämää 20 miljoonan euron säästötavoitetta ei ole vielä saavutettu. Henkilöstöjaoston puheenjohtajiston, Olli-Poika Parviaisen ja Irja Tulosen, mukaan tähän mennessä saavutetut säästöt ovat kuitenkin jo nyt niin huomattavat, ettei kaupungin henkilöstön lomautuksiin ole enää tarvetta ryhtyä. Tästä suuri kiitos henkilöstölle!

Valtuuston asettamasta säästötavoitteesta puuttuu vielä kuitenkin noin 2 miljoonaa euroa, joka tulisi kaikin keinoin saada kokoon. Säästötalkoita tarvitaan siis edelleen!
Toiveena on, että palkattomien vapaiden ottamiseen sitoutuisi nykyistä vielä useampi henkilö, ja myös niistä ammattiryhmistä, jotka eivät ole vielä sitoutuneet niihin lainkaan. Myös muutamalla päivällä per henkilö saadaan aikaan säästöjä. Kaupungin johto miettii parhaillaan keinoja, joilla huomioida talkoisiin osallistuneita.
Myös henkilöstöjärjestöt (JHL, JUKO, Jyty, KTN, Super, Tehy) suosittelevat jäsenistölleen palkattomien vapaiden ottamista, jotta lomautus vältettäisiin. Henkilöstöjärjestöt muistuttavat, että palkattomien vapaiden pitäminen ei saa johtaa ostopalveluiden määrän kasvamiseen. Tämä ei ole kokonaissäästöjenkään kannalta järkevää. Jotta säästötavoite vielä saavutettaisiin, on sitovien
harkinnanvaraisten palkattomien vapaiden pitämisen ilmoitusaikaa jatkettu. Niitä voi ilmoittaa pitävänsä samoilla ehdoilla kuin vuoden alussa vielä 31.3.2010 saakka.
Ilmoittaessaan sitovien palkattomien vapaiden pitämisestä maaliskuun loppuun mennessä, saa hyväkseen yhden ylimääräisen palkallisen vapaapäivän, kun pitää vähintään 7 palkatonta vapaapäivää. Maaliskuun lopun jälkeen ilmoitettavien palkattomien vapaiden pitäminen on edelleen mahdollisista, mutta niihin ei saa enää ylimääräistä "porkkanapäivää".


Yhteistyössä: Tampereen kaupunki, JHL, JUKO, Jyty, KTN, Super ja Tehy

16.08.2010 SONK: Opintotuki sidottava indeksiin
03.08.2010 Vanhempainvapaajärjestelmä vihdoinkin uudistettava
03.08.2010 Varusmiespalveluksen kiinniolokäytännöt yhtenäistettävä
03.08.2010 Demarinuorten liittokokous 2010: liittokokouksen aloiteanti varsin runsas
01.07.2010 Demariopiskelijoiden ja Demarinuorten puheenjohtajat: Nuoret mukaan yhteiskunnan kehittämiseen!
14.06.2010 Demarinuorten Kontio: Kaksikielisyyttä ei pidä romuttaa
14.06.2010 Timo Kontio Demarinuorten puheenjohtajaksi
17.05.2010 Sanna Marin ehdolla Demarinuorten varapuheenjohtajaksi
08.05.2010 Demariopiskelijat: Pallas-hotellin laajentaminen on virhe
06.05.2010 SDP esittää keskusteluja Kreikka-tuesta

Siirry arkistoon »