Tasa-arvoista Suomea etsimässä

Share |

Torstai 17.11.2011 klo 9:04 - Sanna Marin


”Homojen tanssiminen loukkaa minua henkilökohtaisesti.” kommentoi perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen päätöstään boikotoida Linnan juhlia. Oinosen näkemyksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta hänen ja hänen sielunveljiensä ahdasmieliset ajatukset eivät ole tasa-arvoisen Suomen suurin kynnyskivi vaikka vakavasta asenneongelmasta olisikin kyse. Suurin kynnys on todellisuudessa tasa-arvoisen yhteiskunnan harha. Ajatus siitä, että lähes kaikki on jo saavutettu eikä sanoille kuten feminismi ole enää sijaa tai tarvetta uudessa uljaassa Suomessa. Todellisuus on huomattavasti karumpi.

Ihmisten yhdenvertaisuus on Suomessa perustuslaillinen perusoikeus. Perustuslain syrjintäkiellon mukaan ketään ei saa asettaa eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Mikä sitten on hyväksyttävää ja mikä ei? Perussuomalaisten kansanedustajien boikotti voi olla sosiaalisesti epäkorrektia moniarvoisuutta peräänkuuluttavassa yhteiskunnassa. Todellinen ongelma tasa-arvon ja ihmisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta on kuitenkin arjessa kohdatut lasikatot, kahden luokan kansalaisuus. Näitä lasikattoja asettaa eteemme syrjivä lainsäädäntö, viranomaiskäytännöt sekä muut ihmisiä luokittelevat ja eriyttävät rakenteellisen syrjinnän muodot.

Lapsuuttani sateenkaariperheen lapsena leimasi taustalla elävä erillisyyden ja ulkopuolisuuden kokemus. Arki oli pitkälti samanlaista kuin suuressa osassa perheitä. Kotona tehtiin ruokaa, katsottiin telkkaria ja tapeltiin oman huoneen siivoamisesta tai läksyjen tekemisestä. Erillisyyden tunne eli kodin ulkopuolella. Meidän perhe oli erilainen, jollakin tavalla poikkeava ja väärä. Meillä ei ollut yhteiskunnallista asemaa, ei virallista nimeä, ei yhdenvertaista tunnustusta perheenä.

Viime eduskuntavaalien alla tasa-arvoisen avioliittolain tulevaisuus näytti valoisalta. Viisi kahdeksasta eduskuntapuolueesta SDP, kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät ja RKP oli antanut tukensa lain etenemiselle. Hallitusneuvotteluissa lain valmistelun mahdollisuus tyssäsi kuitenkin kristillisdemokraattien vastustukseen ja hallitusohjelmaan raapustettiin kirjaus, ettei lakia valtioneuvoston toimesta valmisteltaisi. Nyt lain eteneminen on eduskunnassa kiertävän lakialoitteen armoilla. Käytännössä aloitteeseen tarvitaan yli sadan kansanedustajan allekirjoitus, jotta laki voi valiokuntakäsittelyn kautta edetä eduskunnan suureen saliin äänestettäväksi.

Todellista yhdenvertaisuutta on mahdoton saavuttaa ilman rakenteiden muuttamista. Niin kauan kuin homo ei kelpaa verenluovuttajaksi, voi ottaa puolisonsa sukunimeä tai olla yhdenvertainen vanhempi, ei tasa-arvoa voi olla. Samanlaisia listoja voisi tehdä vammaisten, kielivähemmistöjen kuin muidenkin vähemmistöryhmien osalta. Onneksi Suomessa ei vallitse täydellinen epätasa-arvo. Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta en kuitenkaan vielä puhuisi.

Avainsanat: Tasa-arvo, tasa-arvoinen avioliittolaki