Laiskat, epäilevät ja vallankumoukselliset

Share |

Perjantai 2.11.2012 - Sanna Marin


(Vierailijakirjoitus Aamulehdessä 3.11.2012)

Kunnallisvaalit on nyt käyty ja valtuustoryhmät neuvottelevat Tampereen tulevaisuudesta Virastotalon viidennessä kerroksessa. Neuvottelujen tuoksinassa vaalien analyysi jää vallan ulkokehän vastuulle – rivivaltuutetuille, puolueiden kunnallisjärjestöille, tutkijoille, kuntalaisille ja työpaikkojen kahvipöytiin.

Vaaleissa valittiin Tampereelle 67 valtuutettua, joiden joukossa oli 22 uutta tulokasta. Itse kuulun tähän uusien ryhmään. Osa puolueista sai lisäpaikkoja kuten sosialidemokraatit ja perussuomalaiset. Osa menetti paikkoja, kuten kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto, keskusta ja kristillisdemokraatit. Osa ryhmistä säilytti entiset asemansa kuten RKP, SKP ja sitoutumattomat. Monet ryhmät jäivät valtuuston ulkopuolelle.

Mitä vaaleista todella jäi käteen valtuutettujen ja valtuustoryhmien lisäksi? Ennen kaikkea kunnallisvaaleista muodostui nukkuvien puolueen suuri voittojuhla. Äänestysaktiivisuus laski vuoden 2008 vaaleista 3,2 prosenttia ja eduskuntavaaleista peräti 16,1 prosenttia. Vain vähän reilu puolet tamperelaisista lähti uurnille. Mitä tapahtui?

Lähestyn aihetta puhtaasti omien kokemusteni ja näkemysteni kautta eli minkään sorttista puolueetonta tarkastelua ei ole luvassa. Ajatukseni pohjaan pitkälti niihin keskusteluihin, joita vaalikentillä kävin ja ihmisiin, joita kohtasin. Tarkoitukseni ei ole tuomita vaan ymmärtää äänestämättömyyttä.

Äänestämättömyys on jaettavissa yksilöiden näkökulmasta useaan eri ryhmään. Näitä ryhmiä ovat ainakin laiskat, epäilevät ja vallankumoukselliset.

Osa äänestäjistä jätti äänestämättä varmasti puhdasta laiskuuttaan. Ehdokkaat eivät ole tuttuja, puolueet eivät ole tuttuja ja asia vaikuttaa liian monimutkaiselta jotta siihen jaksaisi tarkemmin perehtyä. ”Apua, en jaksa ajatella. Liian monimutkaista.” kuului vastaus useammin kuin kerran ihmisvirrasta Tampereen kaduilta.

”Valta on pienen porukan käsissä, eikä siihen tule muutosta äänestämällä.” kuului toinen mallivastaus vaalikopeilla. Tämä porukka etsiytyi ehdokkaiden tykö ilmaisemaan oman epäilyksensä valtaa ja sen käyttäjiä kohtaan. Kyse ei siis ole mistään välinpitämättömästä ryhmästä.

Kolmatta ryhmää eli vallankumouksellisia yhdistää ajatus demokraattisen järjestelmän ja etenkin edustuksellisen demokratian ummehtuneisuudesta. Tätä porukkaa ei innosta vaikuttaa valitsemalla kerran neljässä vuodessa joku muu päättämään yhteisistä asioista. Heille äänestämättömyys on selkeä viesti siitä, että ”systeemiä on muutettava”.

Näiden ryhmien rinnalla alhaiselle äänestysinnolle on löydettävissä myös muita syitä. Tampereen yliopiston tutkija Jenni Airaksinen näkee äänestämättömyyden monen erilaisen ilmiön summana. Hänen mukaansa kunnallisvaaleissa äänestysintoon voivat vaikuttaa kunnan koko ja asioiden kaukaisuus kuntakoon kasvaessa. Myös se, että monet asiat ovat kohtuullisen hyvin vaikuttaa äänestämiseen. Jos ei ole suoranaisia ongelmia, miksi äänestää? Näiden lisäksi poliittisten valintojen käsitteleminen yleisellä tasolla valtakunnallisesti ei välttämättä innosta ihmisiä uurnille. Asioita pitäisi käsitellä paikallisesti ja mahdollisimman konkreettisesti.

Olivat syyt äänestämättömyydelle mitkä tahansa, on selvää, että jotain on tehtävä demokratian pelastamiseksi. Selän kääntämisen aika on yksinkertaisesti ohi kun kuntavaalien äänestysprosentti on Tampereella 56,2.

Valtuutettuna haluan olla rakentamassa Tampereelle uudenlaista osallisuutta ja osallistumiskulttuuria. Haluan tehdä politiikkaa yhdessä kuntalaisten kanssa, en heidän puolestaan tai heistä piittaamatta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valtuustoaloitteiden tekemiseen otetaan mukaan erilaisia intressiryhmiä kuten yhdistyksiä, työporukoita tai tietyn alueen asukkaita. Mennään siis sinne missä tieto ja osaaminen ovat ja kuunnellaan kuntalaisia asiakysymyksissä myös vaalien välillä.

Minun mielestäni kaikkia, myös nukkuvia, on kuunneltava. 

 

Miten Sinun mielestäsi asukkaiden osallistumismahdollisuuksia tulisi parantaa ja äänestysintoa lisätä? Tule keskustelemaan aiheesta tiistaina 20.11. klo 18.00 Tampereen työväentalon uuteen näköalasaliin 8. kerrokseen (Hämeenpuisto 28).

Avainsanat: Kunnallisvaalit, Tampere, Äänestäminen, Demokratia