Hallituspohjasta on keskusteltava myös ennen vaaleja

Share |

Maanantai 4.8.2014 - Sanna Marin


Avasin keskustelun seuraavien eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspohjasta toteamalla Aamulehdessä (29.7.), etten soisi Sdp:n enää istuvan kokoomusvetoisessa hallituksessa. Avaukseni herätti paljon keskustelua paitsi puolueiden eroista myös siitä, onko sopivaa keskustella tulevasta hallituspohjasta tai puolueiden yhteistyömahdollisuuksista ennen vaaleja. 

Suomessa tällaiseen keskusteluun ei olla totuttu. Ruotsissa tilanne on toinen. Siellä eri puolueet kertovat avoimesti millaisella blokilla ja ohjelmalla hallituksen aikovat muodostaa. Ruotsin kaltaiseen blokkipolitiikkaan Suomessa tuskin ollaan lähiaikoina siirtymässä, mutta avoin keskustelu ohjelmista ja puolueiden yhteistyöstä olisi mielestäni tarpeen. Se olisi rehellistä. 

Äänestäjien pitäisi voida arvioida äänestyspäätöstä tehtäessä yksittäisten puolueiden tavoitteiden lisäksi sitä, millaisella ohjelmalla ja hallituspohjalla tavoitteita voidaan myös käytännössä toteuttaa. Viime vaaleissa Sdp:tä äänestäneet tuskin tiesivät saavansa kaupanpäällisiksi kokoomuslaista veropolitiikkaa tai kristillisdemokraattista arvokonservatismia. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa tilanne on toinen.

Mielestäni Sdp:n ei pidä lähteä hallitukseen porvaripolitiikan takuumieheksi kolmanneksi tai neljänneksi suurimman puolueen kannatuksella. Sen sijaan meidän tulee tavoitella suurimman puolueen asemaa sekä tarjota konkreettinen vaihtoehto ja arvio siitä millaisella hallituspohjalla sosialidemokraattista politiikkaa voidaan myös käytännössä toteuttaa.

Avainsanat: Politiikka, Eduskuntavaalit, Hallituspohja, Sdp