Kokoomus käy nyt avointa tiedotussotaa

Share |

Lauantai 9.8.2014 - Sanna Marin


Valtiovarainministeri Antti Rinne esitteli 6. elokuuta ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetiksi. Budjetti ei sisältänyt suuria yllätyksiä, sillä päälinjoista oli sovittu kevään kehysriihen ja minihallitusohjelmaneuvottelujen yhteydessä. Rinne jätti budjettiin oman kädenjälkensä esittämällä toimenpiteitä, joilla lisätään kotimaista ostovoimaa ja työllisyyttä. Näihin kuuluivat muun muassa pieni- ja keskituloisten eläketulovähennyksen korottaminen, tasokorotus takuueläkkeisiin ja panostukset kasvua ja työllisyyttä tukeviin hankkeisiin.

Sitten alkoi tapahtua kummia. Sekä Kokoomus että Rkp lähettivät tiukkasanaiset tiedotteet, jossa syytettiin valtiovarainministeriä toimintatapojen rikkomisesta. Kritiikki kohdistui pieni- ja keskituloisille eläkeläisille kohdennettuihin toimenpiteisiin. Sekä Kokoomuksen Arto Satosen että Rkp:n Carl Haglundin mukaan Rinne rikkoi yhdessä sovittua, koska budjettiehdotus sisälsi uusia kohdennuksia. Siis ministerin itsensä tekemiä ehdotuksia omalla hallinnonalallaan. Ydinsanoina oikeistopuolueiden viestinnässä toimivat termit kuten ”poikkeava toimintatapa”, ”arveluttavat esitykset”, ”hallitusohjelman vastaisia esityksiä” ja ”tempoileva linja”.

Samaan aikaan muualta tulleet kommentit olivat sävyltään hyvin toisenlaisia. Muun muassa Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kuvaili budjettiehdotusta yllätyksettömäksi ja aiempia linjauksia myötäileväksi. Pääministeri Alexander Stubb puolestaan vakuutti lehdistölle Jyväskylässä, että yhteistyö valtiovarainministerin kanssa sujuu hyvin ja keskustelevasti.

Myös Kokoomuksen Jan Vapaavuori on huseerannut taustalla ahkerasti. Elinkeinoministeri Vapaavuori muun muassa peruutti yhteisen tiedotustilaisuuden, joka hänen oli määrä pitää työministeri Lauri Ihalaisen kanssa. Samaan aikaan lehdistölle vuodettiin viestiä ristiriitaisuuksista ja siitä, että herrojen välit olisivat jollakin muotoa tulehtuneet. Vapaavuori hyökkäsi myös Rinnettä vastaan. Hän meni viestinnässään jopa niin pitkälle, että arvioi Helsingin Sanomille Rinteen vaarantavan luottamuksen koko valtiovarainministeriön toimintaan.

Hallituksen oikeistopuolueiden viestinnän ydin tuntuu olevan, että puhutaan kaikesta muusta paitsi itse budjettiehdotuksesta. Tämän viestintäsodan perimmäisenä tarkoituksena näyttäisikin ennemmin olevan valtiovarainministeri Rinteen ja Sdp:n uskottavuuden kyseenalaistaminen, kuin aito närkästys tehdyistä ehdotuksista.

Eikä närkästykselle perusteita löytyisikään. Valtiovarainministeri teki omalle hallinnonalalleen kuuluvan budjettiehdotuksen, joka pysyi yhdessä sovittujen kehysten sisällä, eikä rikkonut aiemmin sovittuja päätöksiä. Seuraavaksi tästä jatketaan hallituksen budjettineuvotteluihin normaalin menettelyn mukaisesti. Ellei sitten kokoomuksen viestintäosasto suunnittele koko hallitusyhteistyön kriisiyttämistä.

Avainsanat: Budjetti, Valtiovarainministeriö, Antti Rinne, SDP, Kokoomus