Keskustelu työstä, taloudesta ja yrittäjyydestä kaipaa ravistelua!

Share |

Tiistai 2.12.2014 - Sanna Marin


Suomen talous ja työelämä ovat murroksessa, tätä on turha kiistää. Vanhoja työpaikkoja on kadonnut samalla kun globaalien markkinoiden painopiste on siirtynyt Aasiaan ja tuotantoketjut ovat muuttuneet. Viime vuosina myös EU-talouksien heikko elpyminen on heijastunut Suomeen, sillä viennistämme yli puolet suuntautuu Euroopan unioniin. Mitä meidän siis pitäisi tehdä?

Elinkeinoelämä ja työnantajajärjestöt tarjoavat ratkaisuksi usein verojen alentamista, työehtojen heikentämistä, paikallista sopimista, pidempiä työpäiviä ja palkanalennuksia. Vastalahjaksi työnantajaosapuoli lupaa maahan lisää työtä ja vastaavasti uhkaa työpaikkojen katoamisella, mikäli keinovalikoimaa ei oteta käyttöön.

Perusmantra on, että työmarkkinamme ovat liian jäykät ja näin varmasti osittain onkin. Esimerkiksi maamme suuri koko ja kohtuuhintaisten asuntojen puute kasvukeskuksissa asettavat rajoitteita työvoiman liikkuvuudelle. Toisaalta työmarkkinamme eivät suinkaan ole niin jäykät kuin usein miellämme tai meille väitetään. Esimerkiksi irtisanominen on täällä helppoa ja halpaa moneen muuhun maahan verrattuna (Yle 30.12.2013). Myöskään palkkakustannukset tai palkan sivukustannukset eivät ole Suomessa mitenkään poikkeukselliset korkeat (Eurostat). Viimeksi näin väitti Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg (kok.), jonka puoluekollega Alexander Stubb (kok.) on värvännyt selvittämään Suomen talouden ongelmia (Yle 1.12.2014).

Keskitetyt työmarkkinaratkaisut ja yleissitovat työehtosopimukset voidaan niin ikään nähdä työmarkkinoita jäykistävinä rakenteina. Toisaalta ne ovat luoneet työmarkkinoille vakautta ja mahdollistaneet muun muassa maltillisten palkankorotusten tien vaikeassa taloustilanteessa. On myös huomattava, että Suomen työmarkkinaratkaisuissa on onnistuttu pitämään palkkaerojen kasvu maltillisena, eikä meillä ole toistaiseksi koettu Saksan mallin kaltaista palkkaköyhyyden kasvua (Working Paper No. 24, Global Labour University). Itse asiassa Suomessa on pitkään onnistuttu korkeapalkkaisten työpaikkojen luomisessa (Explaining Job Polarization: Routine-Biased Technological Change and Offshoring).

Toinen asia mihin julkinen keskustelu usein kulminoituu on Suomen kilpailukyky ja korkea verotus. Näin siitäkin huolimatta, että Suomi ja Pohjoismaat ovat useiden eri kilpailukykymittausten kärjessä (Yle 3.9.2014). Vahvuuksiksemme luetaan erityisesti talouden ja yhteiskunnan instituutioiden toimivuus, korkea koulutustaso, terveys ja innovointi. Esimerkiksi Tekesin selvityksestä käy ilmi, että isossa osassa uusia innovaatioita on ollut mukana julkista rahaa (Tekes Review 289/2012). Verot ovat korkeat, mutta niiden tarkoituksena onkin rahoittaa hyvinvointivaltio. Harvalla meistä olisi varaa esimerkiksi koulutukseen, terveydenhuoltoon tai nykyisenkään kaltaiseen hyvinvointiin ilman yhteisvastuullista yhteiskuntaa. Hyvinvointivaltio on paitsi palkansaajan myös pienyrittäjän paras kaveri.

Debatista unohtuu usein myös se, että suurille yrityksille ja työnantajille on annettu viime vuosina merkittäviä tulonsiirtoja. Matti Vanhasen (kesk.) toinen hallitus poisti työnantajien kela-maksun vuoden 2010 alusta ja Jyrki Kataisen (kok.) hallitus alensi yhteisöveroa 4,5 prosenttiyksiköllä vuoden 2014 alusta. Muutokset ovat maksaneet valtiolle ja veronmaksajille miljardeja, mutta ainakaan toistaiseksi niillä ei ole saatu Suomeen luvattuja työpaikkoja tai edes vältytty irtisanomisilta.

Talous ja Yhteiskunta -lehti käsitteli vuoden 2013 ensimmäisessä numerossaan laajasti Suomen kilpailukyvyn keskeisiä kipukohtia (Talous ja Yhteiskunta 1/2013). Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta kuvaa lehteen kirjoittamassa artikkelissaan, ettei Suomen kilpailukykyongelma johdu liiallisista palkankorotuksista vaan yritysjohdon heikosta liiketoimintaosaamisesta. Hänen mukaansa monet suomalaisyritykset eivät kykene uudistumaan, luomaan uusia tuotteita ja markkinoimaan niitä. Yritykset keskittyvät liiaksi ydinosaamiseensa ja jo olemassa olevien tuotteiden paranteluun sen sijaan, että ne uudistaisivat ja markkinoisivat tuotevalikoimiaan.

Voidaan perustellusti väittää, etteivät Suomen ongelmat suinkaan ole siellä missä elinkeinoelämä sanoo niiden olevan, kuten verotuksessa ja työehdoissa. Miksi sitten keskustelu taloudesta ja työmarkkinoista velloo näiden kysymysten ympärillä? Nythän pitäisi keskustella niistä potentiaalisista kasvualoista, joista Suomi tulevaisuudessa elää. Kannattaisi keskittyä koulutuspolitiikkaan, jotta täällä on tulevaisuudessakin maailman kärkiosaamista. Tai siihen, että autamme pieniä ja keskisuuria yrityksiä paitsi innovoimaan uusia tuotteita, myös tuotteistamaan ja markkinoimaan näitä kansainväliseen vientiin.

Politiikkaa onkin tehty liiaksi suurten yritysten ja työnantajien ehdoilla. Ajattelumallia on muutettava, sillä pienet ja keskisuuret yritykset paitsi työllistävät suurimman osan ihmisistä, niiden merkitys työllistäjinä kasvaa edelleen.

Suomi tarvitsee nyt uuden vision siitä, millainen yhteiskunta haluamme olla. Tarvitsemme enemmän, parempaa ja monipuolisempaa keskustelua työn ja talouden rakenteista. Siitä, mistä Suomi tulevaisuudessa elää. Meidän on myös ymmärrettävä, ettei Suomen menestys ole historiallisesti perustunut palkkojen polkemiseen tai alhaisiin veroihin vaan korkeaan osaamiseen ja kykyymme valmistaa tuotteita ja palveluita, joita ulkomailla halutaan ostaa. Tarvitsemme lisää julkisia investointeja asuntorakentamiseen, tutkimukseen, innovaatioihin ja näiden tuotteistamiseen sekä taloutemme rakenteiden uudistamiseen ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan. Näiden lisäksi tarvitsemme myös käytännön toimenpiteitä yksinyrittäjien ja pienyrittäjien tukemiseksi sekä uudenlaisia välineitä kasvuyritysten kansainvälistymiseen.

Pienyrittäjiä voimme konkreettisesti tukea nostamalla arvonlisäveron alarajan nykyisestä 8 500 eurosta esimerkiksi 20 000 euroon vuodessa tai jopa tämänkin yli. Voimme myös tukea yrittäjiä alentamalla heidän sairauspäivien omavastuuaikaansa nykyisestä neljästä päivästä yhteen päivään sekä helpottaa yksinyrittäjien arkea esimerkiksi parantamalla mahdollisuutta saada tukea sairaan lapsen hoitoon. Myös yrittäjien tietoa heille kuuluvista sosiaaliturvan muodoista tulee lisätä, jotta nykyinen jo olemassa oleva tukijärjestelmä toimisi paremmin. Sosiaali- ja terveysministeriö onkin jo ryhtynyt toimeen tiedottamisen suhteen. Ylipäätänsä julkisen vallan pitäisi paremmin tunnistaa se kenttä, jossa monet ammatinharjoittajat, yksinyrittäjät ja pienyrittäjät toimivat. Lääkkeet pienten ja suurten yritysten tukemiseksi kun ovat monesti erilaisia.

dsc_0766_103.jpg

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Avainsanat: Talous, Työllisyys, Yritykset, Pienyrittäjät, Yksinyrittäjät, Politiikka