Sanna Marin: Hallitus ajaa pienipalkkaiset naiset ahtaalle

Share |

Tiistai 8.9.2015 - Tiedote


SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin kritisoi hallituksen sanelemaa työmarkkinapakettia erityisesti sen naisvaltaisille aloille kohdentuvista heikennyksistä. Hallitus julkaisi tänään esityksensä toimista, joilla se aikoo parantaa Suomen kilpailukykyä yhteiskuntasopimuksen kaaduttua.

Toimien listalla ovat muun muassa ylityökorvausten puolittaminen, sunnuntaikorvausten pienentäminen sekä helatorstain ja loppiaisen muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Myös sairauspäivien korvaamista muutetaan siten, että ensimmäinen päivä on palkaton ja loput omavastuuajan päivistä 80-prosenttisella palkalla.

- Hallituksen sanelupaketista kärsivät erityisesti pienipalkkaiset julkisen sektorin ja yksityisten palvelualojen naiset. Käytännössä esitetyt toimet tarkoittavat palkanalennuksia ja merkittäviä työehtojen heikennyksiä. Esimerkiksi sairauspäivien korvaamisen muutokset osuvat kipeimmin pienipalkkaisten kukkaroon. Nyt esitetyt toimet eivät vie Suomea eteenpäin, päinvastoin, Marin kommentoi.


Marin löytää hallituksen esityksestä myös tervetulleita avauksia. Kiitosta saavat niin työntekijöiden muutosturvan vahvistaminen kuin perhevapaista aiheutuvien kustannusten jakaminen.

- Perhevapaiden kustannusten jakaminen tasaisemmin eri työnantajien kesken on oikeansuuntainen ja hyvä avaus. Peräänkuuluttaisin hallitukselta kuitenkin rohkeutta ottaa askel vielä pidemmälle. Nyt tarvittaisiin vanhempainvapaajärjestelmän kokonaisremontti, jolla tasattaisiin vapaiden pitämistä vanhempien kesken ja näin myös kustannusten jakaantumista, Marin sanoo.

dsc_0621_067.jpg

Avainsanat: Tiedote, Työmarkkinapolitiikka, Yhteiskuntasopimus, Juha Sipilä