Ihminen, ei broileri

Share |

Torstai 17.11.2016 - Sanna Marin


Olen lähtenyt nuorena, noin 20-vuotiaana, politiikkaan. Olen ollut mukana opiskelijaliikkeessä, nuorisojärjestössä sekä erilaisissa tehtävissä puolueessani. Vaaleissa olin ensimmäistä kertaa ehdolla 22-vuotiaana, kun pyrin Tampereen kaupunginvaltuustoon. En tullut valituksi. Eduskuntavaaleissa vuonna 2011 tuli niissäkin lunta tupaan. Läpimurto tapahtui kuntavaaleissa vuonna 2012, kun tulin valituksi kaupunginvaltuustoon 826 äänellä ja sain valtuustolta valtakirjan tarttua puheenjohtajan nuijaan. Eduskuntavaaleissa vuonna 2015 lunastin paikkani valtiopäiviltä 10 911 äänellä. Sitä ennen vuonna 2014 olin saanut puoluetovereiltani luottamuksen puolueen varapuheenjohtajan tehtävään.

Jos joku kuvailisi “poliittisen broilerin” tarinaa, niin tämä voisi olla sellainen. Sen sisällä on kuitenkin tavallinen ihminen. Kuka tahansa meistä. Kerron nyt tämän tarinan.

Olen vähävaraisen perheen lapsi. Syntyjäni olen Helsingistä, mutta kouluvuoteni olen asunut Pirkkalassa. Äitini vietti lapsuutensa lastenkodissa ja vanhempani erosivat isäni alkoholiongelman vuoksi, kun olin vain muutaman vuoden ikäinen. Sukuni on surullisia tarinoita täynnä kuten monella muullakin suomalaisella. Olen perheeni ensimmäinen ylioppilas. Ensimmäinen korkeakouluun päätynyt. Kiitos suomalaisen hyvinvointivaltion sekä kannustavien ja vaativien opettajien. Monia heistä muistan suurella lämmöllä. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni ei kuulunut materiaalista yltäkylläisyyttä, mutta rakkautta ja tavallista arkea kylläkin. Siitäkin huolimatta, että olen kasvanut sateenkaariperheessä. Tämä voi tulla joillekin konservatiiveille suurena järkytyksenä.

Nuoruuteni oli tasaista lukuun ottamatta tavanomaisia teini-iän tunnekuohuja. Oli iloisia päiviä ja välillä synkempiä päiviä. Koulun ulkopuolella vapaa-aikanani ulkoilutin koiraamme, tanssin ja harrastin muuta urheilua. Läksyjä tein laiskasti ja koulumenestykseni oli keskinkertaista. Taisin olla saksaa valinnaisena aineena lukevan luokkani huonoimmin pärjääviä oppilaita. Luokan kova taso piti kuitenkin myös minut pinnalla. Päättötodistukseni keskiarvosana lukuaineista oli muistaakseni 7,5. Se, millä pääsi juuri ja juuri lukioon. Siellä pärjäsinkin jo paremmin. Yläaste ei ollut helppo aikakausi. Näin taitaa olla monen muunkin kohdalla.

Pirkkalassa merkittävä sukupolvea yhdistävä asia oli seurakunta ja sen tekemä nuorisotyö. Suuri osa meistä vietti iltojaan seuriksella juoden kahvia ja pelaten biljardia. Kävin rippikoulun siinä, missä muutkin. Olin jopa isosena. Kirkkoon en silti kuulu, vaikka arvostan seurakuntien tekemää työtä.

Ensimmäinen työpaikkani oli kesätyö tamperelaisen leipomon pakkaamossa. Olin 15-vuotias. Lukiossa jaoin jonkin aikaa lehtiä, jotta sain taskurahaa. Ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen vietin välivuosia työskennellen kaupan kassalla. Välillä olin työttömänä perusturvan varassa. Hallintotieteitä päätin pyrkiä lukemaan Tampereen yliopistoon, kun olin palkkatuetussa työssä Tampereen kaupungin nuorisotoimessa. Luin pääsykokeisiin ja pääsin sisään. Työttömille nuorille pitäisi aina pystyä tarjoamaan edes määräaikaista työtä, josta saa myös palkkaa. Se palauttaa uskoa yhteiskuntaan ja itseensä.

Myös korkeakouluopintojen ohessa tein töitä myyjänä. Opintolainaa en ole nostanut, koska en ole luottanut siihen, että pystyn sen maksamaan takaisin. Tilanne olisi ollut varmasti toinen, jos perheeni tulotaso olisi ollut korkeampi.

Politiikka näyttäytyi minulle pitkään vieraalta. Jonkin toisen minua suuremman ihmislajin asialta. En ikipäivänä olisi voinut kuvitella, että siitä tulee minulle joskus vielä työ. Äänestäminen sen sijaan oli minulle aina selvä asia - velvollisuus ja oikeus. Vaikka kotini ei ollut poliittinen, asioista ja arvoista puhuttiin. Sosialidemokratia taisi aina olla selvä valinta, vaikka harkitsin myös vihreitä ja vasemmistoliittoa. Tavoitteena oli ja on edelleen ei sen vähempi kuin muuttaa maailma paremmaksi. Käytäntö onkin sitten toinen asia.

Nyt asun mieheni kanssa Tampereen Kalevassa. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä politiikkaa työkseni. Samaan aikaan olen syvästi huolissani yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä ja populististen liikkeiden noususta eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Pelkään, että olemme astumassa synkkään aikaan.

Tämä kirjoitus on omistettu kitkeristä kirjoituksistaan tunnetulle A.P. Pietilälle, joka kynäilee uusimmassa Tamperelaisen kolumnissaan muun muassa seuraavaa:

“Suomea ovat hallinneet 1970-luvulta lähtien poliittiset broilerit. Peruskoulujen ja yliopistojen teinipoliitikkojen jengi siirtyi politiikan ammattilaisiksi ay-liikkeeseen, puolueiden piirijärjestöihin, puoluetoimistoihin, nuorisojärjestöihin ja valtionavuilla ylläpidettyihin puolueiden peitejärjestöihin. Broilerit kypsyivät kansanedustajiksi ja ministereiksi, joilla ei ole kokemusta tavallisten ihmisten työelämästä.

Broilerit ovat paniikissa, kun heidän kanatarhansa kulissit sortuvat. He pakenevat asiantuntujoiksi viestintätoimistoihin.

Sääliksi käy niitä, jotka ottavat neuvoja luusereilta.”


---


Kun ihmisten usko poliittiseen ja demokraattiseen vaikuttamiseen heikkenee, peiliin voi katsoa meistä moni.

image4.jpeg

Kuva: Nelli Nurminen