Seksuaaliseen väkivaltaan on aina suhtauduttava vakavasti

Share |

Tiistai 15.1.2019 - Sanna Marin


Ihmisoikeus- ja naisjärjestöt ovat vuosikausia vaatineet niin raiskauslainsäädännön uudistamista kuin viranomaisten resurssien ja palvelujen vahvistamista liittyen naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Yhtälailla moni kansanedustaja, usein nainen, on jo vuosia tai vuosikymmeniä puhunut seksuaalisesta väkivallasta ja vaatinut hallituksilta lakiesityksiä ja tekoja siihen puuttumiseksi. Onneksi myös joitakin parannuksia on vuosien saatossa tehty. Näitä ovat muun muassa avioliitossa tapahtuneen raiskauksen kriminalisointi vuonna 1994 ja seksuaalisen ahdistelun kieltäminen lailla vuonna 2014. 

Suhtaudun erittäin suurella vakavuudella seksuaaliseen väkivaltaan. Oulun ja Helsingin teot ovat vastenmielisiä ja järkyttäneet meitä kaikkia. Ne ovat jäävuoren huippu siitä seksuaalisen väkivallan kokonaisuudesta, jonka uhrina on liian moni lapsi, nuori ja aikuinen. Lasten hyväksikäyttö, raiskaukset ja muu seksuaalinen väkivalta ovat asioita, joista on puhuttava ja joihin puuttumiseksi tarvitaan lainsäädäntömuutoksia ja lisää resursseja viranomaisille kuten poliisille, syyttäjälle, tuomioistuimiin ja lastensuojeluun. Tarvitaan myös tiedon ja valistuksen lisäämistä, nuorisotyötä, parempaa yhteistyötä viranomaisten välillä sekä matalan kynnyksen palveluita, joiden kautta esimerkiksi lapset ja nuoret voivat kysyä ja hakea helposti apua. Keinoja tarvitaan laajasti, koska ilmiö on laaja ja moniulotteinen.

Seksuaalisen väkivallan tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska vain murto osa teoista ilmoitetaan poliisille. Ilmoitetuista tapauksista vain joka viides johtaa oikeudenkäyntiin. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin ja poliisin arvioihin. Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000–1200.

Jotta asiasta ei jää epäselvyyttä, minun mielestäni on puhuttava myös turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaistaustaisten tekemistä seksuaalirikoksista sekä näiden korostumisesta rikostilastoissa joidenkin lähtömaiden osalta. Kannatan kovia tuomioita vakaviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyneille ja heidän poistamista maasta aina, kun se on mahdollista. Minulta ei löydy ymmärrystä yhdellekään lapsen hyväksikäyttäjälle tai raiskaajalle, ovat tekijät ketä tahansa. Näin ajattelee valtaosa suomalaisista ja valtaosa ulkomaalaistaustaisista ihmisistä.

Seksuaalinen väkivalta ei ole kysymys, joka voidaan ratkaista ulkomaalaislakia muuttamalla, vaikka myös sitä pitää tarkastella. Vastaus ei ole rajojen sulkeminen ja selän kääntäminen niille naisille, lapsille ja miehille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja hakemaan turvaa muualta. Oikeusvaltiossa yksilöiden teoista ei tuomita kaikkia. Eikä yksittäisiä tekoja, ovat ne kuinka järkyttäviä tahansa, pidä käyttää vihanlietsontaan ja propagandaan. Tämä johtaa turvattomuuden lisääntymiseen ja pahimmillaan uusiin väkivallantekoihin.

Viimeaikaisten tapahtumien on johdettava konkreettisiin muutoksiin, joilla pyritään estämään seksuaalista väkivaltaa ja parantamaan sen uhrien asemaa. Tämän kokonaisuuden osalta eduskuntaryhmät ovat tänään koolla. Lainsäädäntömuutokset eivät yksin ratkaise tai ehkäise seksuaalista väkivaltaa, mutta myös niille on tarvetta. Lainsäädäntö kertoo siitä, mitä pidämme oikeana ja vääränä.

Seksuaalirikoslainsäädäntö on päivitettävä vastaamaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisen yleissopimuksen eli Istanbulin sopimuksen velvoitteita. Raiskaus on määriteltävä suostumuksen puutteen, ei sen yhteydessä käytetyn muun väkivallan kautta. Raiskauksessa käytetyn muun väkivallan tulee olla rangaistuksen koventamisperusteena. Muutos antaisi vahvan viestin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisesta. Seksuaalirikoslainsäädännön rangaistusasteikkoa on tarkistettava ja kiristettävä kautta linjan. Raiskauksen vähimmäisrangaistus on nostettava kahteen vuoteen vankeutta, jolloin tuomiot annettaisiin aina ehdottomina. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten määrittelyä ja vähimmäisrangaistuksia on kiristettävä tuntuvasti. 

Lopuksi totean, ettei kantani pakolaisuuteen tai turvapaikanhakijoihin ole muuttunut. En minä, eikä varmasti kukaan muukaan suomalainen poliitikko ole halunnut pakolaiskriisiä – että ihmiset joutuvat lähtemään konflikteja ja sotaa pakoon, ja hakemaan turvaa muualta. Haluan, että sodat ja väkivalta loppuvat ja, että ihmiset saavat elää rauhassa ja turvassa omassa kotimaassaan. Kun näin ei valitettavasti ole, on Suomen noudatettava niitä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, joihin olemme sitoutuneet ja kannettava oma vastuunsa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Kun Suomeen on tullut ja tulee ihmisiä muualta, on kotoutumiseen ja koulutukseen, esimerkiksi Suomen lainsäädännön ymmärtämiseen, varattava riittävästi resursseja.

Oulun ja Helsingin seksuaalirikosten jälkeiset laineet lyövät korkealle. Nyt vastuullisten kansalaisten, toimittajien ja poliitikkojen ääntä tarvitaan, sillä on myös niitä, jotka käyttävät tekoja vihan ja propagandan levittämiseen. Tähän ei pidä alistua.

Marin-kasvo.jpg

Avainsanat: Seksuaalinen väkivalta, Raiskaus, Oulu, Helsinki, Turvapaikanhakijat, Eduskunta, Ihmisoikeudet