SDP:llä on vaihtoehto ammatillisen koulutuksen leikkauksille

Keskiviikko 15.3.2017 - SDP:n ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa

Koulutus ja sivistys ovat yhteiskuntamme perusta ja edellytys sille, että pystymme huolehtimaan hyvinvoinnistamme myös tulevaisuudessa. Olemme juuri niin vahvoja kuin kansakuntamme on osaava.

Sipilän hallitus on leikannut kovalla kädellä suomalaisesta osaamisesta ja koulutuksesta. Se on poistanut työttömien lapsilta yhdenvertaisen oikeuden subjektiiviseen päivähoitoon ja kasvattanut varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Se on leikannut perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen valtionosuuksia, ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettuja rahoja sekä laatuun ja tasa-arvoon suunnattuja avustuksia. Tämän seurauksena opetusryhmät ovat kasvaneet ja opettajat uupuneet. Korkeakoulutuksen leikkaukset ovat johtaneet irtisanomisiin ja koulutuksen laadun heikkenemiseen. Yhteiskuntamme köyhimmän väestöryhmän, opiskelijoiden, opintorahasta hallitus leikkasi neljäsosan.

Sosialidemokraatit ovat huolissaan suomalaisen koulutuksen tasosta ja suunnasta.

Teroitan vielä kerran hallituspuolueille: aiemmat leikkaukset eivät ole peruste leikata lisää. Päinvastoin.

 

Lue lisää »

Avainsanat: Eduskunta, Välikysymys, Ammatillinen koulutus, Puheenvuoro, SDP

Opintotuen leikkaus on kohtuuton

Maanantai 12.12.2016 - Sanna Marin

Opintotuen leikkaus on kohtuuton ja ristiriidassa niiden tavoitteiden kanssa, joita opintojen etenemiselle on pitkään asetettu.

Opiskelijat ovat jo nyt yksi suurimmista pienituloisten ryhmistä ja iso osa opiskelijoista elää köyhyysrajan alapuolella. Opintorahan leikkaaminen reilulla 86 eurolla kuukaudessa vaikuttaa merkittävästi opiskelijoiden toimeentuloon ja tulee vaikeuttamaan erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla asuvien opiskelijoiden elämää.

Lue lisää »

Avainsanat: Puheenvuoro, Opintotuki, Eduskunta

Ihmisoikeusloukkaukset pois translaista!

Torstai 13.10.2016 - Sanna Marin

Edustaja Modigin jättämä ja lukuisten muiden kansanedustajien allekirjoittama lakialoite translain eli transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta on tärkeä. Lakialoitteessa esitetään, että lakiin nykyisellään sisältyvä lisääntymiskyvyttömyysvaatimus poistetaan translaista. Vaikka asia voi joidenkin kansanedustajien ja kansalaisten näkökulmasta vaikuttaa pieneltä, on kyse ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta merkittävästä ja välttämättömästä muutoksesta.

Lue lisää »

Avainsanat: Eduskunta, Puheenvuoro, Translaki, Tasa-arvo, Ihmisoikeudet

Puheenvuoroni SDP:n puoluekokouksessa poliittisen tilanteen yhteydessä

Torstai 24.5.2012 - Sanna Marin

SDP:n on tehtävä tulevaisuuteen tähtäävää politiikkaa. Politiikkaa, joka heijastaa sosialidemokraattisia arvoja ja aatetta. Tästä olemme aina pitäneet kiinni.

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden SONKin puheenjohtaja Sarita Niemi kävi puhumassa tänään aiemmin merkittävästä yhteiskunnallisesta epäkohdasta, keskeisestä ihmisoikeusongelmasta ja Suomen lainsäädännön häpeätahrasta - nimittäin nykyisen translaista tilasta...

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Puheenvuoro, Puoluekokous, Translaki, Tasa-arvo