Tavoitteena tasa-arvoisempi työelämä ja vanhemmuus

Tiistai 13.11.2018 - Sanna Marin

Nykyinen perhevapaajärjestelmä ylläpitää sukupuolten välistä rakenteellista epätasa-arvoa. Hoivavastuun kasautuminen lähes yksinomaan äideille heikentää niin naisten asemaa työelämässä kuin isien asemaa vanhempina. Naisilla perhevapaiden sukupuolittuneisuus näkyy alempana palkkatasona, huonompina etenemismahdollisuuksina, epävarmuutena työelämässä ja lopulta pienempinä eläkkeinä. Miehillä se näkyy esimerkiksi heikompana asemana huoltajuusjärjestelyissä erotilanteissa sekä siinä, ettei perhevapaita voi välttämättä pitää vaikka haluaisikin.

Lue lisää »

Avainsanat: Perhevapaauudistus, Vanhempainvapaa, Tasa-arvo, Yhdenvertaisuus, Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, SDP

Kestävän kehityksen arvonlisäverosta väline Itämeren ravinnekuormituksen vähentämiseen

Tiistai 24.7.2018 - Tiedote 24.7.2018

Maatalous on Itämeren suurin yksittäinen ravinnekuormittaja kertoo Suomen meriympäristön tila 2018 -raportti. Ilman ympäristön kannalta kestävämpää maataloutta on Itämeren rehevöitymistä vaikea saada kuriin SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoo. Rehevöityminen näkyy esimerkiksi lisääntyneenä sinileväongelmana, joka on tällä hetkellä pahempi kuin koskaan 2000-luvulla.

Lue lisää »

Avainsanat: Itämeri, Ympäristö, Kestävän kehityksen arvonlisävero, SDP

Puhe AKT:n edustajakokouksessa 14.6.2018

Torstai 14.6.2018 - Sanna Marin

Suomalaista hyvinvointipolitiikkaa on pitkään ohjannut ajatus siitä, että vaikeinakin hetkinä pyrimme pitämään jokaisen, myös heikon, sairaan ja pienituloisen, osallisena yhteiskunnasta. Tämä on siis ollut tavoite myös silloin, kun on ollut taloudellisesti vaikeaa ja on tehty vaikeita päätöksiä. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon olennaisesti kuuluva ajatus mahdollisimman pienistä tulo- ja hyvinvointieroista on tällä hallituskaudella kuitenkin särkynyt tai ainakin siihen on tullut pahoja säröjä. Hallituksen politiikka on ollut tietoisesti tuloeroja kasvattavaa. Sen harjoittama politiikka voidaankin kiteyttää irvokkaaseen johtoajatukseen: otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, AKT, SDP

Vappupuhe 1.5.2018

Tiistai 1.5.2018 - Sanna Marin

Tänä keväänä on kulunut 100 vuotta siitä, kun Suomi jakautui kahtia. Sata vuotta siitä, kun ihmiset hakivat oikeuttaan asein ja väkivalloin. Vuosi 1918 on surullinen ajanjakso Suomen historiassa ja tuon vuoden tapahtumat ovat jättäneet jälkensä ihmisiin, perheisiin ja yhteiskuntaan sukupolvien ajaksi.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, Vappu, Kotka, Hamina, SDP

SDP:n Marin: Hyvä, että Keskusta vihdoin myöntää perheenyhdistämisen ehtojen kiristämisen olleen virhe

Perjantai 29.9.2017 - Tiedote 29.9.2017

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin toivottaa Keskustan tervetulleeksi SDP:n linjoille perheenyhdistämisen ehtojen kiristämisen osalta. Sosialidemokraattien kansanedustajat äänestivät kiristyksiä vastaan, kun eduskunta käsitteli hallituksen esitystä perheenyhdistämisestä vuonna 2016. Tänään Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen totesi, ettei päätös ehtojen kiristämisestä ollut järkevä.

Lue lisää »

Avainsanat: Perheenyhdistäminen, Hallitus, Eduskunta, Keskusta, SDP, Antti Kaikkonen

SDP:n esitys lakivaliokunnan kannaksi - äitiyslaki etenee vihdoin!

Perjantai 22.9.2017 - Tiedote 22.9.2017

SDP:n kansanedustajat ja lakivaliokunnan jäsenet Sanna Marin, Suna Kymäläinen ja Johanna Ojala-Niemelä ovat tyytyväisiä, että äitiyslakia koskeva kansalaisaloite etenee valiokunnasta eduskunnan käsiteltäväksi. Lakivaliokunta päätti tänään äänestyksen jälkeen, että asiasta tehdään mietintö, joka puoltaa kansalaisaloitteen hyväksymistä. Marinin tekemä ja Eva Biaudetin (rkp) kannattama esitys voitti valiokunnassa äänin 14 puolesta 3 vastaan.

Lue lisää »

Avainsanat: Äitiyslaki, Eduskunta, Lakivaliokunta, SDP

Vappupuhe 1.5.2017

Maanantai 1.5.2017 - Kansanedustaja Sanna Marinin vappupuhe / Helsinki ja Vantaa

Hyvät kuulijat,

Haluan puhua teille tänään – Suomen itsenäisyyden juhlavuoden vapun päivänä – arvoista. Rauhasta, ihmisoikeuksista, solidaarisuudesta, tasa-arvosta ja vapaudesta. Arvoista, joiden varaan pohjoismainen hyvinvointivaltion on rakennettu.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, Vappu, SDP, Helsinki, Vantaa

Pormestaripäätös

Keskiviikko 12.4.2017 - Sanna Marin

Tampere on upea ja minulle rakas kaupunki, joka oikealla johtajuudella kehittyy vieläkin merkittävämmäksi kasvukeskukseksi Suomessa. Sosialidemokraattien nouseminen kaupungin suurimmaksi puolueeksi, oman puolueen tuki ja tamperelaisten ihmisten luottamus kuntavaaleissa ovat velvoittaneet minua pohtimaan vakavasti halukkuuttani kaupunkimme pormestarin tehtävään.

Lue lisää »

Avainsanat: Tampere, Pormestari, SDP

Äänestä huomenna koulutuksen ja sivistyksen puolesta!

Lauantai 8.4.2017 - Sanna Marin

Kuntavaalit ovat tärkeä taitekohta. Ne ajoittuvat eduskuntavaalikauden puoliväliin ja määrittävät osaltaan loppukauden nuotin. Kuntavaaleissa ratkaistaan se, millaiseksi tulevaisuuden kunta muotoutuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistuksen puristuksissa. Kuntiin tarvitaan nyt valtuutettuja, jotka ottavat kuntakentän haltuun muutosten keskellä.

Lue lisää »

Avainsanat: Kuntavaalit, Koulutus, SDP

Kaupunkeihin tarvitaan lisää kohtuuhintaisia koteja

Lauantai 1.4.2017 - Sanna Marin

Jokaisella on oltava mahdollisuus tarpeitaan vastaavaan kotiin. Tällä hetkellä erityisesti kasvukeskuksissa on huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista, joka vaikeuttaa merkittävästi kaupungeissa asuvien pienituloisten asemaa. Tilanne on vaikea erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta myös muissa kaupungeissa. Ongelmaan on kyettävä puuttumaan nykyistä nopeammin. Koteja on rakennettava sinne, missä niitä tarvitaan.

Lue lisää »

Avainsanat: Asuminen, Opiskelijat, SDP, Kaupungit

Pormestarikysymys

Maanantai 27.3.2017 - Sanna Marin

Tampereen Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö on linjannut, että SDP käy kuntavaalit kuntavaaleina. Emme aseta pormestariehdokasta ennen vaaleja, emmekä käy kampanjaa yksilöt vaan asiat edellä.

Lue lisää »

Avainsanat: Tampere, Kuntavaalit, Pormestari, SDP

SDP:llä on vaihtoehto ammatillisen koulutuksen leikkauksille

Keskiviikko 15.3.2017 - SDP:n ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa

Koulutus ja sivistys ovat yhteiskuntamme perusta ja edellytys sille, että pystymme huolehtimaan hyvinvoinnistamme myös tulevaisuudessa. Olemme juuri niin vahvoja kuin kansakuntamme on osaava.

Sipilän hallitus on leikannut kovalla kädellä suomalaisesta osaamisesta ja koulutuksesta. Se on poistanut työttömien lapsilta yhdenvertaisen oikeuden subjektiiviseen päivähoitoon ja kasvattanut varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Se on leikannut perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen valtionosuuksia, ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettuja rahoja sekä laatuun ja tasa-arvoon suunnattuja avustuksia. Tämän seurauksena opetusryhmät ovat kasvaneet ja opettajat uupuneet. Korkeakoulutuksen leikkaukset ovat johtaneet irtisanomisiin ja koulutuksen laadun heikkenemiseen. Yhteiskuntamme köyhimmän väestöryhmän, opiskelijoiden, opintorahasta hallitus leikkasi neljäsosan.

Sosialidemokraatit ovat huolissaan suomalaisen koulutuksen tasosta ja suunnasta.

Teroitan vielä kerran hallituspuolueille: aiemmat leikkaukset eivät ole peruste leikata lisää. Päinvastoin.

 

Lue lisää »

Avainsanat: Eduskunta, Välikysymys, Ammatillinen koulutus, Puheenvuoro, SDP

Lakivaliokunnan demarit: Rikoslain rangaistusasteikkoa salakatselusta ja -kuuntelusta päivitettävä

Torstai 2.3.2017 - Tiedote

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän lakivaliokunnan jäsenet Sanna Marin, Johanna Ojala-Niemelä ja Suna Kymäläinen vaativat rikoslain rangaistusasteikkoa salakatselusta ja -kuuntelusta päivitettäväksi. Kansanedustajat ovat jättäneet asiasta tänään kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Rangaistusasteikon päivittäminen on noussut ajankohtaiseksi muun muassa Axl Smithinsaaman tuomion vuoksi.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, Lakivaliokunta, SDP, Salakatselu, Salakuuntelu

SDP:n vaikuttajat eivät halua perussuomalaisten kanssa marjaan

Maanantai 20.2.2017 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin katsoo, että puoluesihteeri Antton Rönnholm tulkitsee oikein SDP:n tuntoja mahdollisesta hallitusyhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ihmettelivät Rönnholmin kielteistä kantaa hallitusyhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, SDP, Antton Rönnholm, Perussuomalaistet, Timo Soini

Kolme hyvää sosialidemokraattia!

Keskiviikko 4.1.2017 - Sanna Marin

SDP:n puheenjohtajan paikkaa tavoittelee nyt kolme motivoitunutta ja aatteellista sosialidemokraattia, kun Tytti Tuppurainen ilmoitti pitkän pohdinnan jälkeen pyrkivänsä puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja Antti Rinne kertoi jatkoaikeistaan puoluevaltuuston kokouksessa marraskuussa ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Timo Harakka ilmoittautui mukaan kisaan pian tämän jälkeen. Millaisista henkilöistä puoluekokousedustajat sitten tekevät valintansa?

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Puoluekokous, Puheenjohtaja, Antti Rinne, Tytti Tuppurainen, Timo Harakka

Uusi sukupolvi - Kuinka puolue päivitetään nykyaikaan?

Torstai 15.9.2016 - Sanna Marin

Viimeisin nuorten vaikuttamista ja osallistumista kartoittanut Vaikuttava osa – nuorisobarometri 2013 maalaa ristiriitaista kuvaa uuden sukupolven suhteesta politiikkaan. Toisaalta nuoret ovat kiinnostuneita politiikasta ja luottamus poliittiseen järjestelmään on vahva. Kuitenkin vain 7 prosenttia nuorista kertoo osallistuvansa poliittiseen toimintaan. Puolueilla onkin todellinen haaste saada kanavoitua nuorten kiinnostus käytännön osallistumiseksi ja toiminnaksi. Myös sosialidemokraattisen liikkeen – esimerkiksi SDP:n, Demarinuorten ja SONKin – on etsittävä vastauksia siihen, miten tavoitamme uuden sukupolven politiikassa.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Demarinuoret, Uudistuminen, Politiikka

SDP:n Marin tukee Tuomiojan ajatusta punavihreän yhteistyön vahvistamisesta

Sunnuntai 11.9.2016 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin pitää Erkki Tuomiojan (sd.) avausta punavihreän yhteistyön vahvistamisesta tervetulleena. Tuomioja on esittänyt SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton välisen ohjelmallisen ja muun yhteistyön vahvistamista. Marin otti kantaa asiaan puhuessaan Raision Sosialidemokraattien 110-vuotisjuhlassa tänään iltapäivällä.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, SDP, Erkki Tuomioja, Blokkipolitiikka, Jäsenäänestys

Suuren valiokunnan sd-ryhmä Brexitistä: Cameronin tulisi erota heti - Pohjoismaiden syytä tukea Skotlantia

Maanantai 27.6.2016 - Tiedote

Pääministeri David Cameron ei voi uskottavasti neuvotella Britannian euroerosta, koska hän ei nauttine voittaneen osapuolen luottamusta ja on joka tapauksessa ilmoittanut erostaan, toteavat Suuren valiokunnan jäsenet Tytti Tuppurainen, Jukka Gustafsson, Timo Harakka ja Sanna Marin sekä Riitta Myller ja Ilmari Nurminen (sd).

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, Brexit, SDP, Suuri valiokunta

Sosialidemokratia on antirasistinen liike

Torstai 23.6.2016 - Sanna Marin

Sosialidemokratian perusta on tasa-arvon edistämisessä ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Kaiken toimintamme niin hallituksessa kuin oppositiossa, niin Suomessa kuin kansainvälisillä areenoilla, on nojattava vahvasti arvoihimme. Näistä keskeisimpiä ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Tähän myös jokainen meistä on sitoutunut tullessaan mukaan sosialidemokraattiseen puolueeseen ja liikkeeseen.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Arvot, Maria Tolppanen

Muutoksen eturintamassa huomennakin!

Perjantai 27.5.2016 - Sanna Marin

SDP on keikkunut kannatusmittausten kärjessä viime syksystä lähtien. Syitä kannatuksen nousuun löytyy niin omasta kuin hallituksen politiikasta. Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostama porvarihallitus on tehnyt poikkeuksellisen kovaa politiikkaa. Leikkaukset erityisesti koulutukseen ja jo entuudestaan vähävaraisten ihmisten toimeentuloon sekä työntekijöihin ja työttömiin kohdistuvat heikennykset ovat olleet monelle hallituspuolueita äänestäneelle järkytys.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Demarinuoret, Uudistuminen, Politiikka

Vanhemmat kirjoitukset »