Kolme hyvää sosialidemokraattia!

Keskiviikko 4.1.2017 - Sanna Marin

SDP:n puheenjohtajan paikkaa tavoittelee nyt kolme motivoitunutta ja aatteellista sosialidemokraattia, kun Tytti Tuppurainen ilmoitti pitkän pohdinnan jälkeen pyrkivänsä puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja Antti Rinne kertoi jatkoaikeistaan puoluevaltuuston kokouksessa marraskuussa ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Timo Harakka ilmoittautui mukaan kisaan pian tämän jälkeen. Millaisista henkilöistä puoluekokousedustajat sitten tekevät valintansa?

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Puoluekokous, Puheenjohtaja, Antti Rinne, Tytti Tuppurainen, Timo Harakka

Uusi sukupolvi - Kuinka puolue päivitetään nykyaikaan?

Torstai 15.9.2016 - Sanna Marin

Viimeisin nuorten vaikuttamista ja osallistumista kartoittanut Vaikuttava osa – nuorisobarometri 2013 maalaa ristiriitaista kuvaa uuden sukupolven suhteesta politiikkaan. Toisaalta nuoret ovat kiinnostuneita politiikasta ja luottamus poliittiseen järjestelmään on vahva. Kuitenkin vain 7 prosenttia nuorista kertoo osallistuvansa poliittiseen toimintaan. Puolueilla onkin todellinen haaste saada kanavoitua nuorten kiinnostus käytännön osallistumiseksi ja toiminnaksi. Myös sosialidemokraattisen liikkeen – esimerkiksi SDP:n, Demarinuorten ja SONKin – on etsittävä vastauksia siihen, miten tavoitamme uuden sukupolven politiikassa.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Demarinuoret, Uudistuminen, Politiikka

SDP:n Marin tukee Tuomiojan ajatusta punavihreän yhteistyön vahvistamisesta

Sunnuntai 11.9.2016 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin pitää Erkki Tuomiojan (sd.) avausta punavihreän yhteistyön vahvistamisesta tervetulleena. Tuomioja on esittänyt SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton välisen ohjelmallisen ja muun yhteistyön vahvistamista. Marin otti kantaa asiaan puhuessaan Raision Sosialidemokraattien 110-vuotisjuhlassa tänään iltapäivällä.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, SDP, Erkki Tuomioja, Blokkipolitiikka, Jäsenäänestys

Suuren valiokunnan sd-ryhmä Brexitistä: Cameronin tulisi erota heti - Pohjoismaiden syytä tukea Skotlantia

Maanantai 27.6.2016 - Tiedote

Pääministeri David Cameron ei voi uskottavasti neuvotella Britannian euroerosta, koska hän ei nauttine voittaneen osapuolen luottamusta ja on joka tapauksessa ilmoittanut erostaan, toteavat Suuren valiokunnan jäsenet Tytti Tuppurainen, Jukka Gustafsson, Timo Harakka ja Sanna Marin sekä Riitta Myller ja Ilmari Nurminen (sd).

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, Brexit, SDP, Suuri valiokunta

Sosialidemokratia on antirasistinen liike

Torstai 23.6.2016 - Sanna Marin

Sosialidemokratian perusta on tasa-arvon edistämisessä ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Kaiken toimintamme niin hallituksessa kuin oppositiossa, niin Suomessa kuin kansainvälisillä areenoilla, on nojattava vahvasti arvoihimme. Näistä keskeisimpiä ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Tähän myös jokainen meistä on sitoutunut tullessaan mukaan sosialidemokraattiseen puolueeseen ja liikkeeseen.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Arvot, Maria Tolppanen

Muutoksen eturintamassa huomennakin!

Perjantai 27.5.2016 - Sanna Marin

SDP on keikkunut kannatusmittausten kärjessä viime syksystä lähtien. Syitä kannatuksen nousuun löytyy niin omasta kuin hallituksen politiikasta. Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostama porvarihallitus on tehnyt poikkeuksellisen kovaa politiikkaa. Leikkaukset erityisesti koulutukseen ja jo entuudestaan vähävaraisten ihmisten toimeentuloon sekä työntekijöihin ja työttömiin kohdistuvat heikennykset ovat olleet monelle hallituspuolueita äänestäneelle järkytys.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Demarinuoret, Uudistuminen, Politiikka

Peruspalveluiden yhtiöittämispakko on järjetön linjaus

Keskiviikko 18.5.2016 - Sanna Marin

Hallitus ei ole hakenut tai saanut kansalaisilta valtakirjaa niille suurille muutoksille yhteiskunnassa, joista se on nyt vaalien jälkeen ilmoittanut.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon yhtiöittämispakko ja markkinaehtoistaminen, Suomen väyläomaisuuden - teiden, raiteiden ja vesiväylien - siirtäminen yhtiöön laajan avoimuuden ja demokratian ulottumattomiin, väylien kunnossapidon ja investointien muuttaminen käyttömaksuilla rahoitettavaksi, työllisyydenhoidon laiminlyönti, työttömiin kohdistuvat kiristykset ja ilmaistyöluokan luominen sekä alueiden näivettäminen muun muassa koulutuksesta tehtyjen leikkausten kautta ovat esimerkkejä niistä perustavanlaatuisista muutoksista, joista hallituspuolueet eivät ennen vaaleja kertoneet kansalaisille.

Tämä on syy sille, miksi sosialidemokraatit ovat tehneet hallitukselle välikysymyksen Suomen suunnasta.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, Välikysymys Suomen suunnasta, Yhtiöittäminen, Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, Sote, SDP

Vappupuhe 1.5.2016

Sunnuntai 1.5.2016 - Kansanedustaja Sanna Marinin vappupuhe / Raisio, Turku ja Uusikaupunki

Hyvät ystävät,

Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä. Sen juuret ovat työläisten olojen ja oikeuksien parantamisessa. Siksi vappuna marssitaan, osoitetaan mieltä ja pidetään poliittisia puheita. Vappuna ihmiset kokoontuvat yhteen työväen arvojen ja aatteiden alle.

Sen vuoksi tämän päivän ei tule jähmettyä vanhojen perinteiden vaalimisen juhlaksi vaan elää ajassa ennemminkin uusien avauksien ja poliittisten vaatimusten päivänä. Päivänä jolloin heikomman ääni on vahva ja kuuluva. Päivänä jolloin rakennetaan uutta ja ajetaan, ei vain työläisten, vaan kaikkien ihmisten oikeuksia hyvään elämään, kokoontumisen, mielipiteen ja ilmaisun vapauteen, ja poliittisten tavoitteiden asettamiseen.

Vappu ei ole poliittisen oikeiston juhla. Siksi en tuhlaa sanoja ja aikaa Suomen oikeistolaisen hallituksen puheiden tai tekojen kertaamiseen, edes niiden sättimiseen. Käytän tämän yhteisen ajan ennemmin sosialidemokraattisten tavoitteiden hahmottamiseen ja rakentamiseen.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, Vappu, SDP, Raisio, Turku, Uusikaupunki

Työllisyydenhoidon rahoitusta lisättävä

Perjantai 8.4.2016 - Sanna Marin, Jukka Gustafsson, Ilmari Nurminen ja Pia Viitanen

Pirkanmaalle tälle vuodelle osoitetut työllisyysmäärärahat ovat täysin riittämättömiä alueen poikkeuksellisen korkea työttömyys huomioiden. Pirkanmaan jako-osuus tänä vuonna jaetuista 502,7 miljoonan euron suuruisista työllisyysmäärärahoista on 45,9 miljoonaa euroa, kun sen työttömyystilanne huomioiden tulisi olla 51,27 miljoonaa. Tilanne on työttömien ihmisten ja kuntien näkökulmasta kestämätön.

Lue lisää »

Avainsanat: Työllisyys, Pirkanmaa, Työttömyysaste, SDP, Hallitus

SDP:n Marin vaatii Sipilää näyttämään esimerkkiä veronkierron estämisessä

Sunnuntai 14.2.2016 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin vaatii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) näyttämään esimerkkiä veronkierron ja verovälttelyn estämisessä. Marin viittaa Sipilän viimeaikaisiin lausuntoihin, joissa Sipilä toteaa itsekkyyden verojen kiertämisessä ylittävän Suomessa jo sairauden asteen.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, Veronkierto, Juha Sipilä, SDP

Uudistuminen tulevaisuuspuolueeksi vaatii uskottavan ympäristö- ja ilmastopolitiikan linjan

Keskiviikko 10.2.2016 - Sanna Marin

Ilmaston lämpeneminen ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ovat aikamme suurimpia ongelmia. Tämän vuoksi sosialidemokratian on kyettävä tarjoamaan uskottava näkemys ja linja ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisemiseksi.

Lue lisää »

Avainsanat: Ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, SDP, Sosialidemokratian tulevaisuus, Uusi Aalto -seminaari

SDP:n vaihtoehdolla Suomi työlinjalle!

Keskiviikko 25.11.2015 - Sanna Marin

Arvoisa puhemies,

Suomen taloudessa on kaksoishaaste. Kärsimme sekä heikosta suhdannetilanteesta - ostovoimaa ei ole, kysyntä laahaa ja työttömyys kasvaa - että pidemmän aikavälin elinkeinorakenteen murroksesta.

Koko Eurooppaa ravisuttanut talouskriisi ja kysynnän heikentyminen ovat osuneet Suomeen erityisen pahasti, koska iso osa viennistämme on suuntautunut Eurooppaan. Toisaalta myös Venäjän viennin tyrehtyminen on näkynyt taloudessamme tulonmenetyksinä. Kiristävä finanssipolitiikka on heikentänyt kasvua ja hallituksen esittämät mittavat menoleikkaukset vaarantavat taloutemme elpymisen. Esimerkiksi IMF varoittaa Suomea juuri julkaisemassaan maaraportissa etupainotteisten ja väärin kohdennettujen leikkausten haitallisista vaikutuksista talouskasvulle ja työllisyydelle. Yksisilmäinen leikkauspolitiikka johtaakin päinvastaiseen tulokseen kuin mitä hallitus tavoittelee eli julkisen talouden heikentymiseen ja velkaantumisen kasvuun.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, SDP, Vaihtoehtobudjetti, Eduskunta

Irti apatiasta - Kymmenen askelta sosialidemokratialle Suomessa

Perjantai 25.9.2015 - Sanna Marin

Julkistin viime lauantaina 19. syyskuuta Tampereella kymmenen teesiä sosialidemokraattisen politiikan, toimintatapojen ja liikkeen uudistamiseksi. Ne eivät ole kaiken kattavia, eivät valmiita, eivätkä ainoita, jotka pitää esittää. Ne ovat keskustelunavaus sosialidemokratian suunnasta ja toivon, että ne myös herättävät keskustelua, kritiikkiä, vastaväitteitä, uusia avauksia ja lopulta myös yhteisiä näkemyksiä niistä tavoitteista, joita meidän pitäisi liikkeenä ja puolueena asettaa.

Lue lisää »

Avainsanat: Sosialidemokratia, SDP, Tulevaisuus, Politiikka

Marinille ja Nurmiselle yhteinen poliittinen avustaja

Maanantai 7.9.2015 - Tiedote

SDP:n kansanedustajien Sanna Marinin ja Ilmari Nurmisen poliittisena avustajana toimii syyskuun alusta lähtien yhteiskuntatieteiden kandidaatti Maria Rytkönen. Marin ja Nurminen valittiin eduskuntaan Pirkanmaalta viime keväänä. Tuoreet kansanedustajat pitävät tärkeänä, että yhteisen avustajan myötä he voivat tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä koko Pirkanmaan hyväksi.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, Maria Rytkönen, Eduskunta, SDP

Vappupuhe 1.5.2015

Perjantai 1.5.2015 - Sanna Marin

Hyvät ystävät,

”Yö on aina synkimmillään juuri ennen aamunkoittoa”. Sanonta on kliseinen, mutta mielestäni se kuvaa hyvin Suomen poliittisen vasemmiston tilaa tässä ajassa. Sekä sosialidemokraatit että vasemmistoliitto ovat saaneet huonon vaalituloksen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ja menettäneet yhteensä 10 paikkaa valtiopäiviltä. Tämä on syytä tunnustaa suoraan ja rehellisesti, ja samalla todeta, että parempaan on yksinkertaisesti pystyttävä.

Lue lisää »

Avainsanat: Puhe, Vappu, SDP

SDP:n Marin: Soini pelaa likaista peliä

Sunnuntai 8.2.2015 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin on tyrmistynyt Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin väitteestä, että SDP olisi unohtanut köyhät ehdokaspäivillään Vantaalla.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, Timo Soini, SDP, Eriarvoisuus

Juhlapuhe Helsingin Sosialidemokraattien itsenäisyyspäivän juhlassa 5.12.2014

Maanantai 8.12.2014 - Sanna Marin

Arvoisa ulkoministeri,

hyvät juhlavieraat, rakkaat toverit, 

Suomi juhlii huomenna 6. joulukuuta 97. itsenäisyyspäiväänsä. Maamme itsenäisyys on asia joka yhdistää kaikkia suomalaisia ihmisiä, eri puolueita ja toimijoita oikealta vasemmalle ja palkansaajista työnantajiin. Silti itsenäisyydellä on myös oma erityinen merkityksensä jokaiselle meistä yksilönä ja jokainen kokee suomalaisuuden omalla tavallaan.

Lue lisää »

Avainsanat: SDP, Puhe

Sanna Marin: SDP ei hyväksy soidensuojeluohjelman jäädyttämistä

Torstai 16.10.2014 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin on tyrmistynyt ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen päätöksestä jäädyttää lähes valmis soidensuojeluohjelma. Ohjelma sisältyy hallitusohjelmaan ja sen toteuttamisesta on tehty hallituksen periaatepäätös vuonna 2012.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, SDP, Ympäristö, Sanni Grahn-Laasonen, Soidensuojeluohjelma

Yksinkertaisempaa sosiaaliturvaa, kiitos!

Keskiviikko 15.10.2014 - Sanna Marin

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on kansainvälisessä vertailussa edelleen hyvä, mutta kotimaassa monin osin ajasta jälkeen jäänyt. Työelämän sirpaloituminen ja epätyypillisten, tai nykyään jo tyypillisten, työsuhteiden lisääntyminen ovat tuoneet mallistamme esiin monenlaisia jäykkyyksiä. Vanhasen toisen hallituksen asettama Sata-komitea yritti uudistaa sosiaaliturvaa 2000-luvulla, mutta sen tuotokset jäivät vaisuiksi. Seuraavalla hallituskaudella onkin jälleen syytä tarttua sosiaaliturvan uudistamiseen ja tällä kertaa kaikkien puolueiden yhteisvoimin.

Lue lisää »

Avainsanat: Sosiaaliturva, Sosiaaliturvajärjestelmä, Perustulo, SDP

SDP:n Marin: Palestiinan tunnustaminen olisi askel oikeaan suuntaan

Tiistai 7.10.2014 - Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin tyrmää Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Peter Östmanin jyrkät kannat Israel-Palestiina-kysymyksessä. Räsänen ja Östman tuomitsevat tiedotteissaan kovasanaisesti Ruotsin aikeet Palestiinan valtion tunnustamisesta ja vaativat, ettei Suomi seuraa samalla linjalla.

Lue lisää »

Avainsanat: Tiedote, SDP, Ulkopolitiikka, Israel, Palestiina, Päivi Räsänen, Peter Östman

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »